6 komistusta <3 on lähtenyt ihaniin uusiin koteihin. Reilu viikko on aikaa kun viimeisin pentu lähti. Ikävä ja kaipaus tuli ja muutama kyynel silmään sillä heihin kerkesi niin jo kiintyä. Mukavasti on kaikilla mennyt uusissa kodeissa. Tuntuu hyvältä saada viestejä ja kuvia ja olla puhelinyhteydessä. Remo oli meillä muutaman tunnin hoidossa muutama päivä sen jälkeen kun oli lähtenyt uuteen kotiin. Olipa tosi kiva nähdä "pitkästä aikaa" ja pitää hetken sylissä ja ihan selkeesti oli kasvanut. Raatum jää meidän iloksi vielä hetkeksi ennenkuin lähtee pitkälle kotimatkalle atlantin toiselle puolelle. Kiara ja Raatum ovat kiintyneet toisiinsa  ja me myös joten voipi olla ensi viikolla tiukka hetki yhden sun toisen kohdalla.

Viime torstaina kävimme Virven ja Laran kotona Porvoon kupeessa. Komia talo heillä ja isossa pihassa agilityesteet, vau :) Raatum meni tosi rohkeasti putkeen sisään ja tallusteli toiseen päähän. Kiara siskokin meni mukaan juoksentelemaan putkeen. Keinukin tuli tutuksi ja a-estettäkin piti yrittää kiipeä jonkin matkaa. Kyllä penskat on sitten niin rohkeita tossa vaiheessa. Oli kiva tavata Virven perhe. Oli muuten ensimmäinen autolla ajomatka Kiaralle ja Raatumille. Vähän jänskätti et tuleeko heille huono olo mutta onneksi ei.

Viikonloppuna olimme koko porukka Tammisaaressa. Auto oli aikas lailla täyteen ahdettu kaikenlaista tavaraa. Nala oli takakontissa ja pikkuiset saivat olla takapenkillä Jennin ja Rikun sylissä. Automatka meni  tosi hyvin. Kumpainenkaan ei antanut ylen vaan nukkuivat melkein koko matkan. Perillä purettiin tavaroita ja päätettiin lähteä pikkurannalle käymään. Mökeiltä ei ole kovin pitkä matka sinne joten kävellen tallusteltiin sinne. Nala sai jo perinteiseksi muodostuneet hepulijuoksut ennen rantaa. Oli siinä pikkuisilla ihmettelemistä kun mamma meni kuin päätön kana kovaa vauhtia pitkin ja poikin. No rannalla Nala käveli suoraan veteen kahlaamaan ikäänkuin näyttäen pennuille että näin mennään veteen. Tuli ja leimaus kun meidän Kiara tuli kovaa vauhtia juosten veteen ja suoraan uimaan, eikä ollut moksiskaan. Kalliota pitkin kiipesi pois ja jatkoi riehumista. Mikähän tuli hännän alla tuosta söpöstä tytöstä vielä tulee ;)) Mamma rupesi kaivamaan kuoppaa ja sitähän oli mukava tehdä sitten kolmistaan. Raatum kävi myös vedessä mutta ei mennyt uimaan. Luonteesta huomaa että on harkitsevaisempi kuin siskonsa vauhti Kiara. Molemmat juoksivat ja riehuivat kalliota pitkin niin että aika monta kertaa jänskätti kumpi on ensimmäisenä vedessä. Aika lähelle vedenrajaa kävivät monta kertaa. Oli siinä meillä naurussa pitelemistä kun pentuja ei vesi kutsunut vaan vauhdilla menivät takaisin ylös. Ruoka ja uni maistui sen illan jälkeen.

Lauantai aamupäivänä oli hieno sää joten käytiin ennen aamuruokaa kaikkien kolmen kanssa metsälenkillä. Tarkkaan penskat seuraavat emän liikkeitä ja apinoivat kyllä aikas pian. Nala on kyllä ihan elementissään metsässä. Ihaillen katselee leijonanloikkia ja vauhdikasta menoa. Tosin tuntuu ettei menossa aina järkeä ole mukana mut pitääkö sitä ollakaan jos on hauskaa, no ei ;)) Iltapäivästä alkoi satamaan mikä olikin tylsä juttu sillä kunnon rodesialaiseen tapaan uloshan ei silloin niin tekisi mieli mennä. Syliin vaan ja ulos tarpeille. Ei siellä liikoja aikoja oltu. Iltamyöhäisellä vähän ripsutti joten silloin tehtiin lenkki ihan tietä pitkin. Yöunet oli hiukan levottomat.

Sunnuntaina onneksi ei satanut ollenkaan ja käytiin taas mettässä lenkillä. Päivällä pääsivät penskat näkemään ihan aitiopaikalta kun mamma toi jäniksen näytille ja lähti ajamaan sitä takaa ajohaukun kera. Aikansa ajettuaan tuli takaisin kielipitkällä. Metsään paineli vaan takaisin mutta ihan vaan hetkiseksi. Nala sai mielipuuhaansa pitkästä aikaa ja nauttikin siitä. Ajoimme takaisin kotiin illalla 22 aikoihin. Penskoilla iltariehat ja ruoan jälkeen unimatti tuli silmään. Onko ihanampaa ja suloisempaa kuin nukkuvat lapset. Oli sitten ihmis tai eläinlapsesta kyse. Nala on ihana  kun hoitaa lapsiaan ja myös ojentaa jos vauhti menee liian hurjaksi. Kun kaipaa omaa rauhaa menee jonkun lapsen huoneeseen matolle makoilemaan. Räpsittiin kuvia Tammisaaren reissusta ja laitellaan niitä piakkoin.

Raatum ja Kiara

Kiara uimassa

Raatum

Päiväunilla

Raatum

Sisarukset vauhti päällä :)

Äiskällä hepulijuoksu ;)

Kesäkuun 14, ensimmäinen suuren maailman retki Vuosaaren huipun kupeessa.