La ja Su 25-26.4 

Lauantaiaamuna isäntä lähti kurssille ja emäntä vei Nalan vapaalenkille. Nalalta oli yöllä tullut nisistä maitoa. Ihmettelin kun Nalalla oli takajalan reiden sisäpuolella jotain valkoista. Se oli kuivunutta imelältä tuoksuvaa maitoa. Onneksi valeraskausoireet eivät ole olleet niin kovat kuin ekojen juoksujen jälkeen.

Kävin pihalla kumisukahanskalla Nalan turkin läpi sillä karvaa lähtee ihan kiitettävästi. Näytti tuo nauttivan siitä. Pitäisi tehdä sama melkein päivittäin nyt kun karvaa lähtee. Nala sai olla paljon pihalla auringonpaisteessa. Heitin sille naudan ydinluun jotta sai pureskella jotain. Yleensä Nalan maha on mennyt ensin kuralle ja sitten kovaksi ydinluun syömisen jälkeen. Nyt ei ollut niitä oireita ollenkaan.

Tuli laitettua muutama kivikkokasvi maahan ja orvokkeja ruukkuihin. Nyt ALKOI KESÄNauru Iltapäivällä ja illalla vielä lenkkiä!

Sununtaiaamuna emäntä oli Nalan kanssa hihnalenkillä vaihtelun vuoksi vaikkei se olekaan niin mukavaa kuin vapaalenkki. Pihalla oleskelua ja ihanaa kun Aslan kävi Nalaa moikkaamassa. Hän on niin kuvauksellinen poika. Lisätään myöhemmin kuvia komeasta Aslanista. Meno oli rauhallista > luut kiinnosti. Kukapa sitä "helteellä jaksaa rehkiä" Jenni käytti Nalan iltapäivällä ja me talon vanhimmat iltalenkillä.

Voi himpskatti minkänäköinen naama mulla olikaan iltasella. Ihan punainen ja läikikäs.... kirjava ..... korvien taakse asti, nahkaa kuumottaa ja kiristää. Kaula oli ihan normaali. Levitin päivällä aurinkovoidetta jonka suojakerroin on 45, ajattelin sitä levittäessä ettei ainakaan naama pala kun on kunnon suojat, niinpä ;(  Menin duuniterkkarille ma aamusta ja terkkari kyseli olinko antanut rasvan imeytyä kunnolla ennen aurinkoon menoa ..... se on voinut aiheuttaa palamisen. Sitten tuli puhetta yleensäkin rasvojen säilytyksestä nimittäin minä säilytän aurinko yms. voiteet vessan kaapissa. Ne pitäisi säilyttää viileässä ettei tapahdu härskiintymistä tai muuta muutosta. Siinä on toinen syy mikä on voinut aiheuttaa palamisen. Aurinkorasva lähti roskikseen. Aamulla peilistä katsoi takaisin keitetty rapu valkokirjavine läikkineen ja innoissaan lähdössä ihmisten ilmoille. ;-I