Nala mamma on naatiskellut olostaan ihan täysillä ja ollut niin hellyydenkipeä. Tänään tätä kirjoittaessa on Nalalla laskettu aika eli 63 vrk  täynnä. Lämpötilaa ollaan mitattu aamuin illoin ja päivälläkin. Eilen illalla oli 37,3.... jännittää hiukan kuinka synnytys käynnistyy kun ei siellä isoa laumaa ole kasvamassa. Nala käytettiin viime viikolla röntgenissä ja lääkärin mukaan siellä olisi vain 1 pentu. Röntgenkuvaa katsellessa näyttäisi että siellä voisi olla toinenkin mutta uskotaan lääkäriä ennekuin toisin todistetaan. Pentulaatikko on valmiina ollut jo jonkin aikaa ja sinnehän Nala ihan tottuneesti meni makoilemaan. Kirppukin käväisi eilen laatikossa. Haisteli ja vähän aikaa istuskeli siellä ja lähti laatikon ulkopuolella olevalle patjalle köllöttelemään. Pitäkää kaikki peukkuja pystyssä että menee kaikki hyvin niin emällä kuin pienokaisella.

Kirpun kanssa on hiukan tullut tottisteltua kotona ja lenkillä. Enemmänkin voisi tehdä. Viime tottistunnilla meillä oli hyppytekniikkaa. Ohjaaja voisi parantaa otteitaan ohjaamiseen. Viimeinen kokeilu menikin ihan hyvin. Eilen meillä oli tottistelussa seuraamista, maahanmenoa ja kontaktin ottamista. On se mukavaa puuhaa.

Pk jälki tuli tehtyä lähinurmikolle. Mikäs siinä oli ollessa kun aurinko paistoi ja intoa oli molemmilla. Hetkittäin Kirppu oli etenemässä vähän turhan nopeasti mutta malttoi asettua hitaamaalle vaihteelle. Lopussa oli palkintona pieni rasia missä oli raakaa jauhelihaa "palkintona" tätä pitää tehdä useamminkin.

Diegon, Dieselin, Milon ja Leon kanssa ollaan käyty lenkillä. Metsälenkit on POP!

Nalan äiti ja Kirpun isoäiti Manyara sisaruksineen täytti 10 vuotta. Ihania elinvuosia toivotaan heille kaikille lisää ja varsinkin että pysyvät terveinä. Nalan isä Rachral Abayomi Hintza täytti myös 10 vuotta. Seniorikoirat ovat niin liikkiksiä.