Pennun elämää parhaimmillaan syöminen, nukkuminen ja olla äidin huolehtivassa lämmössä. Nala on huolehtivainen ja ihana äiti. Pitää pesän puhtaana. Antaa meidän ihmisten käsitellä pentuja. Jos joku esim. punnituksen aikaan vähän rääkäisee niin Nala tulee heti paikalla katsomaan onko joku hätä ja kun huomaa ettei ole mitään hätää niin palaa takaisin pentulaatikkoon.

Tänään otettiin kaikista pennuista pää, sivuprofiili ja selkäkuvat. Isäntä niitä työstää tätä kirjoittaessa kotisivuille. Melkein kaikki pennut olivat kuvaussession ajan tosi rauhallisia, sininen ja violetti pistivät pikkasen "kampoihin" kun olivat viimeiset kuvattavat, liekö rupesi maitohammasta kolottamaan.

Nalan kanssa ollaan käyty kävelemässä. Ihan mielellään on lähtenyt ulos. Ruokaa annetaan 4-6 tunnin välein joka sisältää eukanuban pentunappuloita, piimää, lohiöljyä ja vaihdellen lihaa, keitettyjä vihanneksia, raejuustoa jne... ruokahalu on erinomainen mikä on hyvä juttu, tosin ei mikään ihme kun kulutuskin on kovaa. Nalan kaikki raskauskilot jäivät "laitokselle" Oli aluksi outoa kun silmä oli jo tottunut paisuneeseen mahaan.

Voi saisipa tämän kirjoituksen mukana laittaa kaikkia niitä ääniä ja liikkeitä mitä pennuista lähtee.. on ne niin hellyyttäviä pakkauksia. Kun Nala menee pentulaatikkoon ja pennut rupeavat yksi toisensa jälkeen heräilemään syömään niin se on mielenkiintoista ja hauskaakin seurattavaa kun nälkäisimmät ryömivät kovaa kyytiä äkkiä syömään. Ei se kyllä niin helppoa aina ole kun on niitä sisarusesteitä siinä matkalla ;))  Loppujen lopuksi kaikki löytävät oman paikkansa välillä kylläkin vähän "taistellen" kun mä haluaisin olla just tässä!

Naapureissa on pieniä lapsia ja ollaankin puhuttu että saavat tulla pentuja katsomaan sitten kun on sen aika. Innokkaasti odottavat sitä hetkeä :) Pennut tottuvat pieniin lapsiin mikä on meillekin ollut hieno asia silloin kun Nala oli pentu.