Kiaran kanssa käytiin Herttoniemen Hertassa ultrassa ja 8 pallukkaa näkyi ainakin. Voi mamman pientä mussukkaa kun alkaa kasvattamaan vauvamasua jota saa silitellä ja nuuskutella ! Tätä kirjoittaessa on päiviä jo 52 ja masu alkaa olemaan jo aikas muhku. Viime yönä asentoa vaihtoi monta kertaa ja näkee että on vähän tuskaisaa olla. Minkä kokoiseksi se vielä kasvaakaan. Toivotaan kaikkea hyvää loppuun asti ja synnytykseen isot peukut.

Olemme tavanneet ja kahvittaneet todella mukavia pentukyselijöitä. Hyvä fiilis on jäänyt :)

Lenkeillä ollaan käyty niin Milon kanssa, Kiaran veljien kuin uusien koirakaverien kanssa. Kiaran kanssa olemme siirtyneet pelkkään hihnalenkkeilyyn. Vapaita lenkkejä tehtiin niin pitkään kuin näytti olevan turvallista vielä mennä. Metsälenkeillä käytiin pääasiassa koska siitä saa hyvää liikuntaa. Ruoka ollaan muutettu pentunappuloihin pari viikoa sitten. Tällä hetkellä Kiara saa kolme kertaa päivässä ruoka - annoksen koska ei syö kerralla niin suurta määrää.

Pentulaatikon virittelyä ja tarvikkeiden paikalleen laittamista pikkuhiljaa. Aika vaan on mennyt nopeasti. Nala mammalla on meneillään valeraskaus ja ihan maitoa on tullut nisistä.